Miltä tuntuu 8 viikon Startin puolessa välissä?

Kysyimme 8 viikon Startin tammikuun 2022 ryhmäläisten ajatuksia valmennuksen puolessa välissä siitä, millaisia oivalluksia valmennus on tuonut neljässä viikossa.

Julkaisemme jokaisen vastauksen sensuroimatta (yksityisyyden suojan takia poislukien vastaukset, joista vastaaja on tunnistettavissa).

Näin ryhmäläiset vastasivat:

Hyviä ruokaohjaita, helposti lähtenyt paino putoamaan.
Kyllä koko suhtautuminen syömiseen on muuttunut aika paljon. Aiemmin on tullut oletettua ja tehtyä toki ihan oikeitakin oletuksia, mutta eri ruoka-aineiden merkitys on korostunut.
Neljästi päivässä syönti oli alussa haastavaa, mutta yllättävän hyvin on mennyt. Olo on parantunut enkä ole kaivannut mässyjä kun ei ole ylipitkiä ruokailujen välejä. Jonkinlaisen vireenkin paraneminen on tullut, aktiivisempaa elämää on tullut vietettyä.
Ruokavaliomuutos toimii, oma olo keventynyt.
Aika pienillä muutoksilla kevyempää oloa ja energiaa lisää.
Syöminen on valintoja, eikä järkevien valintojen tekemisen tarvitse olla hankalaa.
Joustavuus ja armollisuus omia toimia kohtaan.
Kuinka hyvä olo tulee kun syö oikein, saa energiaa, napostelukin jäänyt.
On ollut ihan yllättävän helppoa muuttaa ruokavaliota.
Ainakin se, ettei tarvitse liikkua saadakseen painoa putoamaan. Vaikka liikunkin säännöllisesti niin aina sen ei tarvitse olla fyysistä kuluttavaa tekemistä, vaan pelkällä ruokavaliolla saa tuloksia aikaan. Samoin videoluennoissa on ollut paljon asiaa joista on jatkoa ajatellen hyötyä. Aterian koostamisessa annoskoko on saatu muokattua sopivaksi ennentotutusta. Hyvä oppi on ollut ettei kaiken tarvitse olla tiukkaan noudatettua ja joskus voi soveltaa. Myös se kuinka hyviä ruoka-annoksia voikaan tehdä.
Olen välttänyt rasvaa, syönyt kasvispainotteisesti ja liikkunut paljon, silti vyötärölle kertyi rasvaa. Olen ymmärtänyt että olen syönyt liian kevyesti ja hiilihydraattipainotteisesti, ja nukkunut huonosti, ja ne ovat vaikuttaneet tähän. Nyt ymmärrän myös nestetasapainon tärkeyden (treenin jälkeen en ole juonut tarpeeksi).
Syöminen on ihanaa tällä tavalla- olen korjannut ruokarytmini ja ruokavalion muutos on poistanut vatsavaivat. Motivaatio on säilynyt, tuloksia on tullut, oikein syöminen on muuttunut jo rutiiniksi.
Pystyn tähän!
Joka päivä on valinta. Ei ole maailmanloppu jos välillä "retkahtaa". Eri asioiden merkitys suhteessa syömiseen. Aterioiden koostamisen helppous kun oivaltaa perusasiat.
1. Kun syö säännöllisesti ja hyvin, makeannälkä ei yllätä. 2. Omalla syömisellä voi oikeasti vaikuttaa vireyteen ja hyvinvointiin. 3. Ilman leipää voi sittenkin elää.
Terveellinen ateria on myös hyvänmakuista, oikein syömällä ei tee epäterveellisiä herkkuja edes mieli syödä.
Riittävän isot ruoka-annokset pitävät nälän poissa. Säännöllisesti olen tähänkin asti syönyt.
Säännöllinen ruokailu vähentää napostelua tehokkaasti. Rauhallinen ruokailuhetki on tärkeä.
Muutoksia ajatteluun, uskoisin että pysyvästi. Rauhaa tähän muutokseen sekä vinkkejä.
Itselläni on ollut aivan liian isot annoskoot. Vähemmällä tulee myös kylläiseksi.
Ruokaohjeet helposti sovellettavia.

On syötävä riittävästi ja oikein että painonpudotus onnistuu. Tämä on helpoin monista pudotuksista. Nyt ensimmäistä kertaa myös korvien välissä tuntuu tapahtuvan jotain muutosta ajatusten tasolla. Tavoitteena pysyvä muutos.

Proteiinin & rasvan määrä on ollut aiemmin ihan liian pieni, samoin tajusin syöneeni aiemmin ”laiduntamalla” eli vähän koko ajan
Paljon oivalluksia ja ihanaa onnistumisen iloa! Eikä tarvitse yhtään kärsiä nälkää silti paino tippuu.
Verensokerit ja verenpaineen ovat pudonneet ja aika hyvin balanssissa 👍Voimat kasvavat aivan silmissä.painoa pudonnut 8kg,vyötärö 7cm 👍💪😁
Hyvin. Neljän viikon aikana 8 cm vyötäröltä lähtenyt ja painoa - 4kg. Olo on virkeä ja päiväunet jääneet pois, töiden jälkeen jaksaa ihan eri tavalla kotona perheen kanssa touhuta 😊 Ja parasta tässä on se, että ei ole oikeastaan nälkä ollenkaan. Ain niin, kaksi kertaa on tullut herkuteltua koko neljän viikon aikana, mutta silloinkin kohtuudella.
Painon pudottaminen ei mikään varsinainen tavoite ollut mutta on noitakin kohta jo viisi kadonnut. Kuorsaus loppui kuin seinään jo varmaan ensimmäisen viikon jälkeen eli parempi puoliskokin nukkuu paremmin. Olo on erinomainen, pitkästä aikaa tunnen jaksavani työn ja arjen pyörittämisen kunnolla. 🙂 Eli hyvin menee!
Hyvin menee, paino tippunut 4 viikossa reilu 5 kg ja vatsastakin lähtenyt senttejä. Verenpaine laskenut samalla. Toivottavasti tämä suunta jatkuu, tulokset ainakin kannustavat jatkamaan. Ohjeita noudatan nyt soveltaen, mutta periaate alkaa olla selkärangassa, tosin ateriat ja ostokset pitää edelleen miettiä aika tarkkaan, eri tavalla kuin aikaisemmin. Onhan tämä iso muutos ruokailutottumuksissa; ei leipää, pastaa, perunaa, hedelmiä, tuoremehua….näistä varmaan leipää kaipaan eniten.
8 viikkoa -dieetin (tai siis uuden ruokajärjestyksen) noudattaminen tuntuu hyvältä. Voin noiden valintojen kanssa paremmin. Systeemin noudattaminen olisi helpompaa, jos asuisi yksin. Nyt on koko ajan tasapainoiltava kumppanin valintojen kanssa. Elämä 🙂
Sangen hyvin! Kiloja on karissut, vaatteet mahtuvat mukavammin päälle, energia on lisääntynyt ja - tärkeintä kaikista - uni on parantunut merkittävästi! En olisi kuukausi sitten uskonut, että minäkin voin vielä nukkua 8 tuntia yössä!
Että hiilihydraatteja makarooneista jne viljoista ei oikeasti tarvitse mihinkään. Olen aina kuvitellut että pitää syödä leipää ja hiilareita että nälkä pysyy poissa ja jaksaa liikkua. Tämä ei pidä paikkaansa,se on nyt todistettu viimeisen 4vkon aikana.
Sen ainakin, että kasvisten käyttö ei ole niin aikaa vievää ja vaivalloista mitä on itselleen väittänyt. En myöskään enää "tarvitse" sitä nuudelia sinne wokin sekaan, tai perunoita pihvin kanssa. Keskittymiskykykin taitaa olla parempi ilman jatkuvaa hiilaripöhnää, kun opparin tekeminen on ollut paljon joutuisampaa ilman niitä palkitsevia suklaapatukoita 😀
Melkeen outoa kun ei tee mieli sipsiä! Tai muita herkkuja, ei tee pahaa katsoa kun mies vieressä joskus syö karkkia
Tasainen ruokailurytmi pitää verensokerin tasaisena, näläntunteen ja sokerinhimon poissa.
Vanhat opit on hyvä kerrata.
Ruoka-aineilla ja määrillä on merkitys joka aterialla.
Alkoi 4vk jälkeen hiukan jumittaa.

Kiinnostuitko?

Seuraava Startti alkaa 7.1.22. Aloita muutos kohti kevyempää ja virkeämpää vuotta. 

Lähde mukaan superedulliseen kampanjahintaan 44€ (norm. 129€)

Tarjous voimassa vain tämän viikon.

Olen oppinut koostamaan lautaseni terveellisesti. Söin aiemminkin terveellisesti, mutta silti hyvin hiilihydraattipitoisesti joka ei auttanut painon pudotuksessa.
Minulla on hyvä pohja hyville elämäntavoille ja ruokailulle, mutta nyt osaan kiinnittää huomiota vielä parempiin valintoihin. Terveellisemmän ruuan valmistus ei vie juurikaan enemmän aikaa. Yritän oppia yhä enemmän tietoista syömistä, tietoisia valintoja.
Valmennus on ollut hyvä ja varsinkin selkeät määrät ja mittaaminen on miehelle sopivaa näköjään. Paljon on toki tuttua asiaa, mutta myös uutta. Uusia ideoita on saatu ruokiin.
Paino on pudonnut itsellä 5 kg ja miehellä 11 kg.
Että noudattamalla teidän helppoja ohjeita pystyy saavuttamaan suuriakin tuloksia.
Hyviä 7.5kg tippunu paino.
Ruoan annoskoko ja koostaminen on nyt selkiytynyt. Tiedostan mitä ja miten kannattaa syödä. Tähänkin saakka on syöty ns. terveellisesti ja hyvin, mutta liian hiilaripainotteisesti ja liian paljon.
Syödä saa ja pitää mutta oikealla tavalla. Säännöllinen rytmi tärkeää jottei tule nälkäkiukkua ja sitä kautta holtitonta kaapeista kaiken kaivelua. Itselle armollinen ja herkuttelu kunnolla ajateltu omalla päätöksellä.
Se, että teen tätä (kerrankin?) vain itseäni varten. Vastuu itsestä ja vapaus itsestä, kuinka hyvin ne kulkevatkaan käsikädessä. Uusien toimintamallien sisäistäminen vaatii paljon ajatustyötä, ja toisaalta prosessointirauhaa. Jotta niistä tulee uusia normaaleja. Huikeaa huomata, että sitähän oppii vaikka mitä. Omaa kehoa kuuntelemalla ja omiin fiiliksiin luottamalla pääsee pitkälle!

Olen oivaltanut, että elämäntapamuutos ei ole tiukkaa suorittamista vaan voin suhtautua siihen alkaneena matkana kohti terveellisempiä tapoja. Matkaan kuuluu joskus vastoinkäymisiä ja vaikka polulta poikkeaa, voi sinne aina palsta. Olen oppinut armollisuutta itseäni kohtaan.

Ateriarytmi on tullut ymmärrettävämmäksi. Olen oppinut koostamaan aterioita. Olen ymmäryänyt entistä paremmin unen merkityksen. Olen saanut lisää intoa terveelliseen syömiseen. Minusta on myös tullut jotenkin aiempaa iloisempi painonpudottaja. Nämä ainakin.
Terveellisemmät valinnat kaupassa. Hiilarit pois niin näläntunnekin katoaa.
Voin syödä hyvää ruokaa ja silti paino putoaa. Yhdessä terveellisesti syöminen on helpompaa: lähdimme tähän miehen kanssa. Kilojen pudottaminen on tärkeää terveyden kannalta, vaikka en ns. lihava tai ylipainoinen olekaan.
Ruokaa kannattaa valmistaa,isompia annoksia, jotta jääkaapissa on mitä syödä kiireessä. Ykköstyypin Diabeetikko on pärjännyt tosi hyvin, kun ei ole syönyt hiilihydraatteja, verensokerit eivät ole myöskään laskenut liian alas (insuliinipumppu hoitonen) Laskiaispullan ja synnttäreillä söin kakkua hyvillä mielin.
Että ruuasta tulisi nauttia rauhassa. Oikein syömällä voi hyvin, eikä ole kokoajan nälkä. Ei ole enää repsahduksia, vaan silloin tietoisesti haluaa nauttia jostain herkusta. Ja muuten syö terveellisesti.
Ruokavalioon muuttunut ja puhelimenkäyttö iltaisin vahentynyt.
Olen oivaltanut, että millainen vaikutus on sillä, mitä syöt, miten syöt ja kuinka paljon syöt.
Ei pidä pistää itseään kylmiltään vaikeisiin tilanteisiin ja houkutuksiin, vaan kantsii miettiä etukäteen suuntaviivoja.
Saa syödä paljon ja paino tippuu! ihmeellistä. Olen liikunnan alan ihmisiä tai siis olin ja tuntuu edelleen oudolta kuinka paljon ruokavalio vaikuttaa kehon painoon. Väitän, että ajatus on kirkastunut, innostun enemmän asioihin ja postiviisisuuttakin enemmän kun höttöhiilarit poissa. Huomasin myös, että olen aiemmin syönyt liian vähän proteiinia ja kuitua.
Painon tiputuksen ei tarvitse olla nälkäkuolemaa (ennen näin tein).
Ruokarytmi, myös ilman hiilareita saa nälän pos.
Tullut motivaatio ruuan laittamsieen.
Kasvikset on super hyviä! Öljyt on hyviä. Nälkä ei ole kun syö ohjeiden mukaan. Nautintoa saa muustakin kuin syömisestä ja juomisesta.
Hämmentävää huomata, että voin syödä ruokaa jota ei tee yhtään mieli. Ruokaa, joka on siis ihan hyvän makuista ja ok ja jota kroppa tarvitsee, mutta mitä minä en sillä hetkellä halua. Käänteisesti: olenko tähän asti syönyt ainoastaan sitä, mitä on mieli tehnyt ja silloin kun on haluttanut. Ilmankos! Samoin, että miten olen vaihtanut tupakkariippuvuuden syömisriippuvuuteen - en ole parantunut, vain tapa muuttunut. Mitä seuraavaksi? Mielenkiintoista.
Se, että kroppani tarvitsee todella vähät kalorit ja hiilarit, että se tästä vuosien painojumista selviää. Ja nyt näyttää jo paremmalta kun vuosiin!
Ruokarytmi paremmin toteutunut kuin aiemmin ja siten päivän jaksaa.
Ei uusia oivalluksia, ravintoasiat hyvin tiedossa ja stressin, unenpuute yms vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin
Ateriarytmitys, nälkä ei vaivaa kun syö säännöllisesti
Kun syö oikein, on paljon parempi olo kokonaisuudessaan. Ei ole ollut ikävä huonoja hiilareita ja sokeria. Ja monet hyvät videot ovat antaneet tsemppiä ja ajatuksia syvemmin.
Ruokailukerrat voivat joustaa. Oikeasti hyviä ja helppoja reseptejä. Aterian koostaminen helpolla tavalla.
Ateriavälit on pidentyneet. Aiemmin yritin aina pitää max 4h ateriavälin.
En tarvitse niin paljon hiilareita.
Suuri oivallus oli viime videoista se, että matka jatkuu tämmöisenä, entiseen ei ole paluuta.
Että vähiilihydaattinen ruokavalio sopii minulle, en ole ennen kokeillut mutta olen epäillyt
Viikonlopun raskaiden lumitöiden jälkeen pieni raakasuklaapatukka riittää. Suoliston toiminnalla on iso merkitys hyvinvoinnille.
Muutokset ovat loppujen lopuksi aika pieniä eli ateriat on olleet helppoja tehdä ja koota. Vaikeampaa on oppia pois tietyistä tavoista (aiemmin itsensä palkitseminen on ollut aina jotain makeaa herkkua). Toisaalta startin edetessä niitä herkkuja ei teekään enää niin herkästi mieli.
Olen todella tykännyt, koska saan kannustusta, tietoa, sekä "ei mitään tiukkaa diettiä", hyviä perusteluita. Tämä elämäntapa varmasti sopii monelle. Minulle sopii!
Olen löytämässä tien takaisin terveelliseen ruokailuun, hyvään oloon ja hyvinvointiin.
Että voi syödä hyvää ja riittävästi ruokaa vaikka laihduttaa.
Syömällä laihtuu...
On ihan uskomatonta, että syömällä ja vielä rasvaa voi laihtua. Ensimmäisinä viikkoina virtaa oli, kuin pienessä kylässä.
Ruokavalioon on aina kuulunut salaatit ja kasvikset. Mutta nyt olen huomannut, miten hyvin niillä voi korvata potut ja riisin. Resepteistä olen saanut hyviä vinkkejä.
Yllättynyt! Painoni on jo tavoitteessa, mutta parasta on, että olen saanut paljon järkeenkäypää tietoa ihan kaikesta mikä vaikuttaa hyvinvointiin. Muutamalla pienellä (ajattelutavan) muutoksella on ollut vaikutusta.
Ruokailurytmi on muuttunut. Ja ravinnon merkitys laihduttamiseen muuttunut!
Erittäin paljon uusia reseptejä, maistuvia raaka-aineita, parempaa oloa ja ennenkaikkea henkistä tsemppiä ja hyviä oivalluksia siltä puolen. Ja 5,5 kg kevyemmän olon.
Valmennuksen ohjeiden mukaisilla syömisillä pärjää oikein hyvin ja liikunnan mukaan ruuan lisääminen onnistuu my fitnesspalin ja garminin sovellusten avulla suht hyvin niin ettei tule ylilyöntejä. Lisäksi haluan vielä pitää suklaan ja karkin elämässäni, mutta olen onnistunut vähentämään niiden määriä sekä rajoittamaan herkut suurin piirtein viikonloppuun.
Alussa oli nälkä kokoajan. Nyt on ihana kun työpäivä menee kevyesti lounaalla, ei välipaloha ei kiukkunälkää. Periaate ruuanlaitossa on yksinkertainen.
Välipaloja ei tarvitse niin paljon, pakastevihannekset pannulle tonnikalan tai härkiksen kanssa on helppo, terveellinen ja hyvän makuinen ruoka
Ruoan ja ruokaostosten tekeminen onkin ihan mukavaa, kun on hyvät ohjeet ja vähän tottuu uuteen malliin.

Minulla on kolmas viikko menossa ja minulla on hyvä olla, ei ole ollut mitään hankaluuksia, vatsa toimii paremmin, uni maistuu, liikun sopivasti.

Helppoa ollut, kun olen noudattanut valmista ohjelmaa, nyt jo vähän sovellan
Ruoan valmistuksen monipuolistuminen, tämän ruokavalion kanssa on helppo mennä eteenpäin.
Uskomatonta, että hyvin syömällä voi laihtua. Leivän ja herkkujen mussuttaminen on jäänyt. Aiemmin olen syönyt aivan väärällä tavalla. Hedelmiä kyllä kaipaan...
Vatsa saattaa voida paremmin, kun ei syö hiilihydraatteja ja sokeria. Mutta myös, että tykkään leivästä 🙂
Ilman hiilareita pärjää. Jos syö tasaisesti neljän tunnin välein, ei sorru mielitekoihin.
Ruuan määrä joka riittää jo pitämään hyvinkin kylläisenä. Nälkää en ole kärsinyt ollenkaan. Miten moneen asiaan kunnon syöminen vaikuttaa ja miten nopeasti vaikutus tulee.
Useasti syömällä paino voi tippua, eikä tule nälän tunnetta. Ennen ohjelmaa syöminen oli ns. kerran päivässä vatsa täyteen ja leivällä nälkä pois töistä kotiin mentyä.
Kaikkea ei tarvitse saada heti. Pidä itsesi kylläisenä - vähentää höttösyömistä!
Esim. nukkumisen merkitys, kuinka suuri se on.
Lautasmalli ja se miten ateria tulisi koostaa on ollut suuri oppi. Kohtuullinen painonpudotusvauhti antaa toivetta siitä että muutos on pysyvä eikä päädy nopeaan jojoiluun
Uni alkaa olla viimeisiä asioita, joista olen valmis tinkimään. Aterioiden koostaminen on ollut suht helppoa allergiakirjosta huolimatta. Ihmedieettejä vetää hampaat kirskuen, tähän systeemin solahtaa iloisin mielin.
Satunnaiseen nälkään ei kuole. Ilman ylimääräisiä hiilareita on virkeämpi olo. Tämä sopii paremmin kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavalle kuin ketogeeninen.
Kasviksilla saa nälän tunteen pidettyä pois.
Hyviä ruokareseptejä, mutta pettymys, ettei tämäkään ohjelma toimi kohdallani.
Erinomainen ja helposti seurattava ruokavalio. Nälän tunnetta en juurikaan koe.
Panostan nukkumiseen. Yöllisen keskisyke on tippunut jo 50 bpm ja min.yönaikana 44 bpm. Voin ja jaksan paljon paremmin.
Miten tärkeää säännöllinen syöminen on. Samalla olen kuitenkin oppinut olemaan itselleni myös armollinen
Semmoista, että miten paljon ruoalla ja oikeilla valinnoilla on merkitystä..

Seuraava Startti alkaa 7.1.22. Aloita muutos kohti kevyempää ja virkeämpää vuotta. 

Lähde mukaan superedulliseen kampanjahintaan 44€ (norm. 129€)

Tarjous voimassa vain tämän viikon.

Nälkä on vain tunne ja sillä montako ateriaa syö päivässä ei ole niin isoa merkitystä kuin alunperin ajattelin.
Miten eri tavalla voi syödä. Miten ruoan voi laittaa eritavalla ja helposti, sekä miten ruokavalio todella vaikuttaa niin moneen asiaan.
Olen hyväksynyt itseni sellaisena kun olen. En enää soimaa itseäni.
Omat valinnat saivat minulle IBS oireet aikaiseksi. Nyt voin syödä onnellisena kasviksia ❤ Proteiini vie nälän tunteen.
Olen oppinut ja innostunut tekemään uusia ruokia, kun ovat olleet riittävän helppoja ja nopeita minun mittapuulla. Eikä mitään ihan kummallisia välineitä tai once-in-lifetime aineita ole tarvinnut hankkia.
Näitä juttuja on pyöritellyt mielessä vuosikymmeniä ja oli aika hyvä toi , että vuodessa on noin 1500 ateriaa ja jos yhdellä vähän mokaa, niin seuraavalla sitten taas paremmin. Yleensähän sitä aina on ajatellu, että se oli sitten siinä ja vanha tyyli on taas ottanut vallan.

Mahtavasti menee. Olo on kevyempi, turvotus poissa ja aineevaihdunta on lähtenyt selkeästi käyntiin. Kiloja tippunut 4 kg ja senttejä huimat 11. Olen hyvällä tiellä, matkalla kohti jotain uutta.

Tasainen ruokailurytmi on mun juttu. Kiva syödä hyvää puhdasta mietittyä ruokaa. Kokoan itse ateriani. Toki olen tutkinut reseptejänne ja valikoinut sopivia käyttöön. Olen sallinut itselleni myös jonkin herkunkin. Eikä maailma ole siihen kaatunut. Facebookin juttuja ja muiden kokemuksia joskus katselen mutta pärjään etupäässä omillani. Eniten ärsyttää, kun siellä väki ihmettelee, ettei paino putoa nopeasti. Odottavat kilojen pudotusta viikossa. Eihän se paino ole yhdessä viikossa noussutkaan niin miten se voi muka lähteä nopeasti. Malttia pitää olla.
Tunnesyöminen on vähentynyt, minun ei tarvitse syödä iloon eikä suruun. Syön säännöllisesti. Syön itseäni ja terveyttäni varten. Terveellinen ruoka on hyvää, keho ja mieli toimivat sen avulla paremmin. Voin syödä "tavallista" ruokaa, josta muukin perhe tykkää. Minulla ei ole kiire, elämäntapamuutos on vasta alussa. Uuden opettelu vie oman aikansa ja keskityn nyt tähän hetkeen tällä matkalla. Päämäärä tai vauhti ei ole tärkein, vaan matkalla opitut uudet asiat ja niiden sisäistäminen/oppiminen ja siirtyminen arkeen.
Paino on tullut alas 6 kg, tavoite täyttynee valmennuksen loppuun mennessä kun pääsen seiskalla alkaviin lukuihin 🙂 Luen ryhmän kuulumiset joka päivä facesta, vaikka juuri osallistu keskusteluun niin saan tsemppiä ja ideoita muiden jutuista. Olen työstänyt omaa suhdetta ruokaan ja syömiseen jo vuosia, nyt minusta tuntuu että olen löytänyt kultaisen keskitien. Tulevaisuuden suunnitelmiakin on kuinka aion tästä jatkaa. Hieman on huolestuttanut matalat kalorit suhteessa kulutukseen mutta olen luottanut hyvään olooni ja jaksamiseen.
Ihan hissukseen. Paino pudonnut 3 kg mutta se on minulle tyypillistä, että hitaaaaaaasti luovuttaa alavartalo kilojansa. Olen kolmen kk:n kurssilla, jossa noutopöydästä voin valita aika hyvin ateriat ja keittiö tekee tarvittaessa minulle vhh annoksen, mikä oli iloinen yllätys.
Olen aiemmin ajatellut että kalorit ovat yhtäkuin hiilarit,. Kalorit muodostuvat myös proteiinista ja rasvasta. Kaloreita tuotteessa voi olla enempi vaikka siinä ei ole hiilareita yhtään. Säännöllinen syöminen pitää nälän poissa. Unella on suuri merkitys aineenvaihduntaan.
Painoa lähtenyt n. 5 kg ja senttejä joka puolelta, puserot ei kinnaa enää. parin viikon jälkeen mun särkevät nivelrikkokädet ja turpoava nilkka ei ole enää oirehtinut (toki glukosamiini myös päällä vielä), mä pystyn hyvin kyykkäämää ja olo on reippaampi. Unen kanssa ei ole ollut ongelmia. Ajattelin aloittaa viikolla 6 kotijumpat, välineitä siihen jo onkin. Myös pidemmät säännölliset lenkin on suunnitelmissa, kevättä kohti hyvillä mielin.
Ihan ok olo , mutta ankeaa tällainen elämä / syöminen hedonistille on
En ole tyytyväinen itseeni. Viikonloppuisin menee herkutteluksi tuntuu etten hallitse herkkuhimoja ollenkaan. Haluaisin osata olla ilman ja ottaa vähän herkkuja sillon tällöin.
Hyvällä mielellä eteenpäin.Pitää vielä mainita, että juuri kun olin alkanut tämän projektiin sain tiedon rakkaan läheisen pois menosta joten suru on kulkenut vierelläni kaikki nämä viikot vaikuttanut kovasti mielialaan ja nukkumiseen mutta elämän on jatkuttava.
Hyvin, väsymys on selätetty.
Syön terveellisesti ilman tätä starttiakin.
Olen todella tyytyväinen ruokavalioon ja tähän mennessä saatuihin tuloksiin. Paino on pudonnut 5 kg ja olo on hyvä.
-5 kg ja -9 cm vyötäröltä.
Hyvin menee. Into pinkeenä. Vaakaa voi rakastaa.
Pelottaa, kun en ehkä edennyt niin hyvin.
Ruoan koostamiseen liittyviä seikkoja, kuinka paljon mitäkin pitää saada joka aterialla.
Aloitin ihan reippaasti ja ohjeita seuraten, sain kunnon vatsakivut. En pystynyt jatkamaan. Sitten tuli raju poskiontelotulehdus, johon olen kaksi kuuria syönyt. Ei ole tullut mieleenkään minkaanlainen ruokavalio.
Neljä kertaa päivässä ’samanarvoiset ’ ateriat pitää päivittäisen ruokamäärän sopivana ja valmennuksessa opittujen annosten koostumukset on vaivatonta toteuttaa.
Ruokavaliomuutoset jatkossa.
Jtjaahas enpä osaa sanoa.
Aiemmin on tullut syötyä aivan liikaa, vaikka olenkin syönyt pääsääntöisesti terveellisesti.
Pari kiloa on lähtenyt ja siihen jämähtänyt, mutta minulla on kyse n. 5 kilosta, pääsystä ihanne painoon, niin ei taida kilot lähteä hetkessä. Yritän jatkaa uusin opein ja toivottavasti kesään mennessä olisi pari kiloa lähtenyt lisää.
Sen,että olen syönyt aivan liian paljon turhia hiilareita ja olen koukussa makeaan.
Ruokamäärät nyt isommat kuin muuten olisi. Ruoan laatu parempaa, monipuolisempaa ja värikkäämpää.
Hyvin, paino vain junnaa tällä hetkellä. Haluaisin että paino tippuisi nopeammin.
Paino pudonnut maltilla 4-5 kg. Olo on paljon energisempi.
Vaikein viikko menossa, vatsaongelmia.
ihan ok.
Muutos on tarpeen.
Ruokavalion vaikutus, ruokarytmi.
Voin selkeästi paremmin ja jaksan enemmän. Kiloja on lähtenyt viisi ja vyötäröltä 8 cm. Nämä muutokset ovat tsempanneet jatkamaan tätä elämäntapaa.
Oikein hyvässä vauhdissa ja olo kevenee ja paranee kohisten.
Olen ollut tyytyväinen tuloksiin. Tällä hetkellä menee kuitenkin heikosti, sillä olen vatsataudissa.
Vaikkei siitä painosta pitänyt puhua ja numeroista tai vertailla niin oon tosi tyytyväinen. Oon mennyt aika helposti sen "muurin" ohi! Tähän mennessä lähtenyt 5.4kg, huippuhienoa. Tuntuu vaatteissa jo, ei kiristä!
Hyvin menee. Tämä on niin helppo ohjelma. Hyvät ohjeet ja tuloksia tulee. Painoa lähtenyt 4-5 kg. Senttejä en ole ny mitannut muta vatte kertovat ett nitäon lähtenyt. Lisäksi olen saavuttanut itselleni ison tavoitteen. Olen saanut painon alle 100kg. Siitä on ainakin 30v. kunpaino ollut näisä lukemissa.
Painoa on pudonnut 4kg, ensin 2,5kg ja sen jälkeen 0,5kg/vk. Olen tyytyväinen. 2 kertaa ravintolassa ja kerran kotisynttäreillä, ja osasin syödä järkevästi. Minun on ollut pakko syödä jonkin verran leipää (kuitu) jotta vatsani ei olisi jatkuvasti ripulilla.
Olen jättänyt pitkälti vehnän ja sokerin pois, mikä olikin tavoitteeni. Soijajugurttikin on suhteellisen siedettävää
Olen oppinut syömään neljä ateriaa päivässä ilman höttöhiilareita. Monet ruoista ovat herkullisia esim. Tonnikalapannari, marjat+raejuusto jne.
Ei aina tarvitse syödä paljoa tullakseen kylläiseksi. Ja on ollut energisempi olo kun on jättänyt hiilarit pois.
Olo on kevyempi.
annos koko opittu ja annoksen koostaminen
Hyvä terveellinen ruoka hyvä uni. Ei tarvitse olla dieetillä.
Neljän aterian syönnin välillä ei ole tarve napsia muuta, eikä ole myöskään nälkä.
Niitten kasvisten merkitys
Ei vielä paljoakaan.
Paino on tippunut 4 kg ja energiatasot nousseet. Vatsa voi paljon paremmin, vaikka minua aluksi ja hiukan nytkin huolettaa kuitujen saanti. Olen soveltaen noudattanut ruokalistaa ja suosikkeja on löytynyt. Ihana olo! 🙂
Erittäin hyvin! Olo on hyvä ja se karmea mahapöhö on poissa. Housut menee helposti jalkaan. Viikonloppuna söin ohjelman mukaisesti,mutta ehkä kuitenkin eritavalla,koska paino nousi hieman, mikä heti alkoi harmittamaan. Huomaan ,että en kestä painon jojoilua yhtään. Yritän pitää mielen positiivisena. Senttejä kun kuitenkin lähtee koko ajan.
Hyvin, iltasyöpöttelyt ovat molemmilta jääneet, eikä herkkuja tee mieli. Tasainen ruokarytmi on tehnyt sen, ettei ole enää hirveä nälkä.

Seuraava Startti alkaa 7.1.22. Aloita muutos kohti kevyempää ja virkeämpää vuotta. 

Lähde mukaan superedulliseen kampanjahintaan 44€ (norm. 129€)

Tarjous voimassa vain tämän viikon.

Ruokarytmi ja sen vaikutus, alun vaikeudet on voitettu, pääsäryt ja vatsan toiminta.
Tokasta viikosta alkaen olen soveltanut päivän mukaan mitä ruokaa teen ja omasta mielestä on mennyt hyvin.
Ei mitään uutta.
Vähän sekavasti,hirveitä mielitekoja, varsinkin karkkeihin.
Vauhti on hieman hidastunut, mutta eteenpäin mennään kuitenkin.
Ihan ok. Ensin painoa putosi n.4kg mutta nyt se on pysähtynyt. Mutta vyötärön mitta kapenee silti viikottai vaikkei paino putoa?

Ruokavalio on mennyt uusiin isosti. Ruoan ei tarvitse olla monimutkaista aikaa vievää puurtamista vaativaa. Olen nauttinut siitä että tiedän mitä syön. Ei piilo kaikkea vaan npihdasta ja yksinkertaista.

Unenlaatuun ja määrään olen panostanut eniten. Älylaitteiden poisjättäminen ja rauhoittuminen ennen nukkumaanmenoa ja sen vaikutukset unen laatuun on yllättänyt. Niillä olikin enemmän merkitystäkään uskoin.
Tärkeää on syödä säännöllisesti oikea määrä proteiineja ja rasvoja... siis neljä kertaa päivässä sopii hyvin, eikä ole ollut suuresti nälkä väliajoillakaan, mikä yllätti!
Olen syönyt liian vähän proteiinia. Ottanut pikkunälkään kaikenlaista höttöä. Nyt on vanha pullahiiri pärjännyt ilman herkkuja
Huonosti. Paino putosi ensimmäisellä viikolla 1 kg:n, ilmeisesti nesteet poistu. Tässä ollaan, enkä tiedä mitä tehdä.
Paino putoaa tosi hitaasti ja täytyy sanoa,että tosi vaikeaa on.Kiloja tulee helposti,mutta pois saanti kauhean vaikeaa
Tuntuu hyvältä palata niukemmalle linjalle viikonlopun kylästelyn jälkeen. Painonpudotus tosin ei tässä kyydissä ole hurjaa. Välillä suorastaan kurjaa. Tilasin kummankin keittokirjan, ja niissä on hyviä ohjeita. Kiitos!
Ihan hyvin viikko meni vähän ns.hukkaan kun kipeänä
Hyvin menee, olen löytänyt uusia omia ruokajuttuja, painoa on tippunut 5 kg ja olo on kaikinpuolin hyvä.
Painonlaskua odotellessa😂. Heikosti tippuu. Noin 1-1,5kg tippunut koko tässä ajassa. Toisinpäin ei olisi ongelmaa.
Paino tippunut ihan kivasti. Tällä viikolla ollut edellisiä viikkoja enemmän nälkä.
Iloitsen paremmasta olosta ja lisääntyvästä valosta. Mittanauhan lukema ilahduttaa, vaakaa en käytä.
Ihan hyvin. On oppinut miten syödä ”oikein” vaikka minä olenkin vetänyt tämän hyvin askeettisesti 😀 Paino tippunut 5 kg ja vyötäröltä lähtenyt 6 cm. Mielenkiintoista nähdä miten tuleva ruokavalion muutos vaikuttaa.
Ei kovin hyvin. Ohjelmaan olen pääosin tyytyväinen mutta vaikka koen luopuneeni todella paljosta ja tehneeni valtavia muutoksia, tulokset eivät juuri näy. Oletan yhdeksi syyksi sen että syön (hh-pitoisen) lounaan arkisin opiskelijaruokalassa. En uskonut tämän vaikuttavan niin merkittävästi ettei paino putoaisi ollenkaan. Varsinkin kun vastapainoksi kävelen päivittäin. Se ettei uhrauksistaan saa mitään palkintoa, heikentää motivaatiota aika lailla ja vaikka muiden tuloksia ei saisi verrata omiinsa, huomaan että olen alkanut vältellä koko FB-ryhmää koska tuntuu niin pahalta lukea muiden hehkutusta kun itsellä ei synny mitään tuloksia. Samalla jään tietysti ilman ryhmän tukea ja kannustavaa vaikutusta tilanteessa missä sitä juuri voisin kaivata.
Menee ihan mukavasti olosuhteisiin nähden. Painoa on tippunut aika reilusti, odotettua huomattavasti enemmän. Mutta en ole kyttäillyt numeroita ja vaakalla käynyt vain kerran viikosta ihan tarkoituksella. Henkinen energisyys on selvästi lisääntynyt ja mieli/virkeys sen myötä parempi. Kohta alkanee se tilanne, kun tuttavat yms. alkaa huomauttelemaan ja kyselemään laihtumisesta.
Nyt valmennuksessa olen saanut viimeiset neljä kiloakin pois, vaikka painon pudotus ei ollut se ykkös asia. Parasta on, että kehon rasvaprosentti on vihdoinkin hiukan laskenut 40.3->38.6 (omron Viva) ja haitallinen rasva on tippunut 7->6.. Vyötärö ei ole vielä kaventunut kuin pari senttiä, mutta muutos on oikea. Vaikeuksia ei ole ollut matkan varrella olenhan ruokavalion muuttanut jo aikaa sitten. Eniten töitä olen joutunut tekemään rasvan käytön kanssa. Aluksi oli vaikea hyväksyä rasvojen jopa kolminkertaistaminen, mutta tulosta on tullut. Hiilarit eivät ole olleet ongelma, koska en pysty syömään perunaa ja pastasta en tykkää, riisi nyt menettelee. Lisäksi koko perhe on innolla maistellut herkullisia reseptejä. Suurin osa on päätynyt jatkoon 😁. Olen jopa syönyt nyt enemmän mitä aikaisemmin. Nyt jatkan rauhassa eteenpäin ja odottelen miten ruokavalio muuttuu, kun lähestymme loppua ja saadaan mm kaipaamani hedelmät ruokavalioon. Jospa nyt tämän jälkeen saisi lopultakin rakennettua sen terveellisen loppuelämän ruokavalion josta saisi kaiken tarpeelliset rakennusaineet kehoon.
Hyvin, painoa ja senttejä lähtenyt.
Olen ihan tyytyväinen, vaikka vasta on lähtenyt pari kiloa, mutta hiljaa hyvää tulee.
Motivaatio hukassa. Repsahdan viikonloppuisin. Tulossa matka. Tietää lopetusta koko asialle.
Paremmin kuin moneen vuoteen. Olen energinen, nukun hyvin ja jaksan paremmin liikkua, josta seuraa taas hyvää oloa. Ja vasta 4 viikon jälkeen. Mitähän tästä vielä tulee?🤔
Erittäin hyvin. Helppoa noudattaa ohjeita ja painon putoaminen kannustaa jatkamaan.
Fyysinen olemus on itsellä parempi, jaksan ja voin paremmin. Mieli hapuilee kyllä. Sain muutama päivä sitten lääkärin vastaanotolta kuulla että sairastan ns kansansairautta. Olo on toisaalta helpottunut, oireilla on selkeä syy. Toisaalta olen surullinen ja pettynyt.
Refluksivaiva poistui kokonaan heti ekana päivänä ja aiemmin useampi päivittäinen Rennie/Gaviscon nappi on historiaa. Energiaa on ihan erilailla. Tosin long-covid nähtävästi on myös hellittämässä otettaan ja olo/jaksaminen korjaantuu senkin takia.
Flunssa on vaivannut, en ole voinut liikkua ulkona paljoakaan. Olen noudattanut ohjeissa annettuja ruoka-aineita. Suurin vaikutus ruokavaliolla minun kohdallani on ollut se, että pitkään vaivanneet divertikuliitti kivut ovat helpottuneet.
Hyvältä tuntuu, vaikka kiloja ei ole tippunut kuin yksi, mutta peili ja vaatteet näyttävät muuta.
Annoskoot pienentyneet.
Ei ollut minun juttu.