SEURAAVAT 8 VIIKKOA

Uutiskirje 5/2019

Valmentaja Teemu Eloranta tuo uusia ajatuksia joulun herkutteluun

Miten estää ylilyönnit syömisen kanssa jouluna? Minkä takia ylilyöntejä ylipäätään syntyy ja voiko asiaan puuttua jo siinä vaiheessa, kun mieli alkaa luoda pohjaa tulevalle ylilyönnille?
Miten nauttia täysillä siitä, mitä kullakin hetkellä syö?
Valmentaja Teemu Eloranta antaa parhaat vinkit juhlakauden syömisiin.


8viikkoa antaa joululahjaksi vanhukselle iloista aikaa vuodeksi Gubben kautta

Suomessa iso osa vanhuksista kärsii masennuksesta tai yksinäisyydestä. Joka toinen päivä yksi vanhus tekee itsemurhan Suomessa. Tulevaisuuden vanhuspalvelut kaipaavat muutosta nykyiseen, johon myös yrityksillä on mahdollisuus vaikuttaa. Siksi 8viikkoa.fi on mukana mahdollistamassa onnellisempaa vanhuutta.

Tänä vuonna 8viikkoa.fi antaa joululahjaksi iloa ja aikaa vuodeksi yksinäiselle vanhukselle samalla työllistäen nuoria merkityksellisen osa-aikatyön pariin vuodeksi eteenpäin.

Onnellinen Vanhuus -hankkeen takana on ajatus siitä, ettei kukaan jäisi yksin. Missiona on vähentää ikäihmisten yksinäisyyttä, auttaen heitä elämään onnellisempi ja aktiivisempi vanhuus. Samanaikaisesti tarjotaan merkityksellistä osa-aika työtä nuorille, sillä ensimmäiset työkokemukset nuorena ovat tärkeimpiä tekijöitä syrjäytymisen ehkäisyssä.

Hankkeen avulla pystymme tarjoamaan apua perheettömille ja vähävaraisille vanhuksille. Kummiyrityksen pienelläkin panostuksella voidaan mullistaa yhden vanhuksen elämä, toteaa Onnellinen Vanhuus -hankkeen toiminnanjohtaja ja Gubben toimitusjohtaja Sandra Lounamaa.


Sami Sundvik ja Susa Hanyi käyvät läpi mitä hyötyjä hivenainemittauksella on terveydelle

Sami kävi haastattelemassa Nordic Clinicin Susa Hanyita hivenainemittauksesta. Haastattelusta videolla paljon mielenkiintoista tietoa siitä, mitä hyötyä hivenainemittauksesta on.

Tiesitkö, että hivenaineiden puutostila voi pahentaa esimerkiksi allergiaoireita, kuukautiskipuja, nivelkipuja, ihottumaa ja monien sairauksien oireita?

Meillä on myös tarjous hivenainemuttauksesta kiinnostuneille.

Käy tutustumassa mittaukseen tästä linkistä

Nordic Clinic tarjoaa meidän asiakkaille vielä lisäksi ylimääräisen 10% alennuksen. Alennuksen saat koodilla "8viikkoa". Syötä koodi kassalla.

Kiitos kuluneesta vuodesta


Resepti:
Julhakauden herkkuhetkiin

Pikkuletut

- 250g ricottaa⁠
- 125ml mantelimaitoa⁠
- 2 munaa (eroteltuna)⁠
- 100g mantelijauhoja⁠
- 1 tl leivinjauhetta⁠
- Ripaus suolaa⁠
- 2 tl öljyä⁠

Sekoita keskenään ricotta, maito ja munan keltuaiset (erottele tässä kohtaa keltuaiset valkuaisista). Lisää jauhot, leivinjauhe ja suola. Vatkaa munanvalkuaiset vaahdoksi ja nostele taikinaan. Paista pannulla ja nauti!

Ohjeesta tulee n. 20-25 pikkulettua.
Päälle esimerkiksi nokare raejuustoa sekä mustikoita.⁠

Resepti: Essi P.⁠


5 vinkkiä hyviin uudenvuodenlupauksiin

Näillä ohjeilla teet uudenvuoden lupauksen, jonka voit oikeasti pitää:

1. Tunne itsesi. Älä oleta että vuoden vaihtuminen muuttaisi sinua ihmisenä. Jos et tähänkään asti ole pitänyt juoksemisesta, älä lupaa käydä viidellä juoksulenkillä viikossa. Sen sijaan lupaa etsiä itsellesi liikuntamuoto, josta pidät.

2. Lupaa konkretiaa. "Lupaan katsoa vähän mitä syön" ei tarkoita varsinaisesti minkään asian tekemistä, eikä mieli voi silloin tarttua siihen ja toimia sen mukaan. Lupaa itsellesi aloittaa jokainen uusi viikko oikeanlaisella aamiaisella. Lupaus yhdestä ateriasta viikossa on mahdollista pitää ja siihen liittyy riittävästi konkretiaa.

3. Lupaa positiivisuuden kautta. Älä kiellä itseltäsi herkkuja koko vuodeksi, vaan lupaa enemmin herkutella tietoisemmin tai laadukkaammin. Panostus laatuun johtaa suoraa herkuttelun huonojen vaikutusten pienenemiseen.

4. Huomioi elämäntilanteesi. Jos olet jo lähtökohtaisesti stressaavassa elämäntilanteessa, lupaa asioita, jotka auttavat sinua tilanteessasi, kuten nukkuminen. Sen sijaan että lupaisit nukkua vain entistä vähemmän ehtiäksesi esimerkiksi aamulenkille, päätä panostaa uneen, jos sitä elämäntilanteesi oikeasti kaipaa. Stressaantunut keho ei kaipaa lisästressiä.

5. Haasta itseäsi. Jos olet aina hakenut uusia tapoja samoista paikoista, samasta tavasta pudottaa painoa tai aloittanut aina saman kuntosaliharrastuksen, rohkene ajatella toisin. Jos jokin tapa ei millään ota tuulta alleen, vika ei ole välttämättä sinussa vaan tavassa. Jos et pysty noudattamaan jotain ruokailuohjeistusta, se todennäköisesti ei luo sinulle riittävästi hyvää oloa, kylläisyyttä ja ole oikeasti oman makusi mukainen. Haastamalla omia ajatusmalleja siitä, miten asian pitäisi toimia, voit löytää jotain ihan uutta.


Suosittu ja odotettu Startti -valmennus käynnistyy jälleen loppiaisena!

 

Startti on 8 viikon yksinkertainen ruokavaliovalmennus, jonka aikana poltetaan turvallisesti ja tehokkaasti jopa yli 10 kg rasvaa.

Valmennus sopii sinulle, jos haluat pudottaa painoa ja pitää sen poissa. Jos olet jo kyllästynyt jojo-dieetteihin, suuriin liikuntamääriin, lisäravinteisiin tai ateriankorvikkeisiin perustuviin valmennuksiin. Jos haluat jotain sellaista, joka oikeasti toimii.

Valmennuksen on käynyt jo yli 10 000 osallistujaa ja tulokset ovat olleet huikeita.

Startin seuraava ryhmä aloittaa 6.1.2020. Voit varata paikkasi jo nyt superedulliseen ennakkohintaan säästäen 58€.

Lähde mukaan heti ja saat valmennuksen hintaan 39€! Tämä edullisin ennakkohinta on voimassa vain 22.12. asti.

Lue lisää ja aloita muutos, joka pysyy:

Lue lisää valmennuksesta tästä linkistä