Moni kokee, että pitäisi vain syödä vähemmän, herkutella vähemmän, liikkua vieläkin enemmän, elää terveellisemmin ja ennen kaikkea olla enemmän itsekuria niin paino putoaisi...

Monilla nousee paino ja se johtuu näistä kolmesta asiasta

Mitä jos kerron, että monilla syy painon nousuun ja itsepäisiltä tuntuviin ylimääräisiin kiloihin on kolme asiaa:

1. Hormonitoiminta on sekaisin

Se aiheuttaa rasvan varastoitumista, ylikorostunutta ruokahalua ja rasvan kertymistä erityisesti vatsan alueelle.

Tästä seuraa se, että paino nousee puolivahingossa, mieliala on huono ja se taas johtaa huonoihin ruokavalintoihin.

Ruokahäly ja mieliteot heittelevät sinua edestakaisin. Ruoka on vaikea aihe, jonka ympärillä hallinnan tunnetta ei ole tai sitä on hetkellisesti, mutta se loppuu aina kesken.

2. Suoliston bakteerikanta on epätasapainossa

Kun suolistobakteerit vetelevät naruista, herkkuja tekee mieli enemmän, rasva- aineenvaihdunta on hitaampaa ja keho kerää tavallista enemmän nestettä ja turvotus iskee joka päivä tietyssä kohdassa.

3. Proteiinivaje ruokavaliossa

Moni luulee saavansa jopa liikaa proteiinia, mutta suurin osa suomalaisista saa sitä liian vähän päivittäin.

Se aiheuttaa kehossa signaalin korvata proteiini sokerilla… ja siksi moni tuntee varsinkin iltaisin isoa makeanhimoa.

Voi olla, että yleinen suositus proteiininmäärästä on sinulle yksinkertaisesti liian alhainen. Tai et edes pääse siihen.

Hyvä uutinen on se, että asian voi korjata nopeasti ja ilman pillereitä tai lääkkeitä tai laittamalla koko elämää remonttiin...

Itse asiassa sinun tarvitsee vain hyödyntää Startti 2.0 laihdutusruokavaliota.

Startti 2.0 laihdutusruokavaliota seuraamalla elimistösi pääsee tasapainoon ja paino putoaa – muuttamatta liikuntatottumuksia.

8 viikon Startti 2.0 - laihdutusruokavalio

Hyödynnä laihdutuksen tiedettä: 4x4x4-ruokamalli, jonka on tieteellisesti todistettu auttavan rasvanpoltossa, vatsan ympärysmitan pienentämisessä ja BMI:n alentamisessa.

Käytä rasvanpoltto-energiakaavaa: Kiihdyttää aineenvaihduntaasi, poistaa itsepäisen painon ja vähentää mielitekoja ja ruokahalua.

Ei enää tarvetta äärimmäisille dieeteille, treeneille tai laihdutuslääkkeille: Kokeile testattua mallia, jonka on luonut palkittu ravitsemusvalmentaja.

✅ Riskitön ostos 8 viikon rahat takaisin -takuun ansiosta

Hyödynnä sunnuntaina päättyvä tarjoushinta!

Turvallinen maksu

Tutut maksutavat

100% takuu

KATSO TULOKSET: