Lähde mukaan 8 viikon Starttiin! Hyödynnä 75 € ale NYT!

Lataa ilmainen e-reseptikirja ja testaa 8 viikon Startin reseptejä

8 viikon Startti palautteet osallistujilta

Sari, K.

Vatsa kutistui silmissä -8,5cm

Kahden synnytyksen jälkeen en oikein uskonut, että voisin palautua takaisin vanhoihin mittoihin. Nyt uskon, että se on mahdollista. Startin avulla vatsa kutistui silmissä 8,5 senttiä ja kiloja lähti reippaasti. Tällä kaavalla jatkan eteenpäin!

Leena, V.

Laihduin, hoikistuin ja voin paremmin

Startin avulla laihduin 5,4kg, hoikistuin koko kehosta ja voin paremmin kuin pitkään aikaan. Ennen ajattelin, että ruoka on ruokaa ja nyt huomaan eron, kun syö fiksusti. Ruoka voi myös antaa hyvän olon!

Markus, H.

Startti toimi ja vielä tosi nopeasti

Olen koittanut pudottaa painoa monta kertaa ja aina ajattelin että itsekuri loppuu pysyä dieeteissä tai treenirutiineissa loppuun asti.

Startin aikana ymmärsin, ettei ongelma ollut tahdonvoimassa, vaan keho oli epätasapainossa ja kaipasi ensin korjausta.

Kun lähdin mukaan Starttiin, paino alkoi pudota heti – ja lopputuloksena tiputin -8,1 kg!

Roope S.

30v tuli mittariin ja paino nousi

Minulle kävi se klassinen eli 30 tuli mittariin ja painoa ja vatsaa alkoi kertymään vuosi vuodelta. Ei mitään järkyttävää määrää, mutta tasaisesti 1-3 kiloa vuodessa.

Nyt 40v tullessa sitä oli turhan paljon. Lähdin mainoksen perässä Starttiin ja en pettynyt. Ei ihan 10 vuoden kiloja lähtenyt, mutta ainakin 6 vuoden edestä.

Viimeinen punnitus oli -9,1kg. Tästä on hyvä jatkaa.

Eero, L.

Startti pisti kertyneen rasvan sulamaan - vihdoin joku toimi!

Tuntui pitkään siltä, että rasva ei sula ja paino ei liikahda alaspäin mitenkään – aivan kuin keho olisi jumissa.

Startin aikana aloin syömään säännöllisesti ja koostamaan ateriat oiekin.

Ilmeisesti kroppa alkoi toimimaan sen jälkeen, kun paino alkoi putoamaan heti ekalla viikolla. Koko 8 viikon aikana lähti yli 7,5kg.

Jussi

Painoa on lähtenyt yli odotusten

Samoin senttejä vyötärön ympäriltä. Suolistovaivat ovat kadonneet, olo on virkeämpi ja energisempi halki päivän – olen jatkuvasti zonessa enkä insuliinipiikin aiheuttamassa koomassa. Joudun ostamaan uusia vaatteita, kallista!

Marko, K.

Tämä ruokavalio pitää mielen virkeänä ja ylipainon poissa

8 viikon Startti on ollut paras projekti, mitä olen oman terveyteni eteen tehnyt. Sain hyvän olon, energiaa ja koen nyt olevani jopa sosiaalisempi. Entisenä urheilijana on ollut suuri oivallus, että liikunta ei laihduta vaan ruoka ja se miten syö.

Jukka, E.

Kiloja lähti ja vatsa pieneni!

Vatsaa halusin pienemmäksi ja vähintään pysäyttää sen paisumisen. 8 viikossa lähti 10 senttiä ja kilojakin melkein yhtä monta. Itse olen tyytyväinen ja vaimokin ihmetteli, kun viikosta toiseen mies ohenee.

Niko, L.

Sain Startista tarvitun avun

Olen yrittänyt treenata salilla ja vähentää herkuttelua, mutta vatsan koko pysyy samana. Tajusin, että joku valmis ohjelma pitää löytää tai muuta apua saada. Startin mainos tuli vastaan ja lähdin mukaan. Tämä oli se mitä olin kaivannut – selkeät ohjeet ja ne toimikin hyvin. Pudotin painoa yli 8kg ja vatsasta lähti ainakin saman verran senttejä.

Teemu, N.

Saavutin tavoiteeni -11,4kg

Mun tavoite oli saada 10kg pois ennen kesää ja olen super tyytyväinen lopputulokseen. Epäilin kovasti, että voiko tää toimia, vaikka sivuilla olikin monta tarinaa yli 10kg pudotuksista. Eniten yllätti kuinka helposti ja ilman kärvistelyä koko homma toimi!

Mari, A.

Pelkäsin epäonnistumista ja siitä seuraavaa itseinhoa

Olen aloittanut dieetin ja treenin lukemattomia kertoja ja aina se tyssänyt johonkin. Siitä tulee aina itseinhoinen olo, kun en koe pystyväni johonkin mihin muut pystyvät ja itsellä vain paino nousee. Startti oli ensimmäinen ruokavalio, jonka sain tehtyä alusta loppuun!

Lauri, K.

Verenpaine ja kolesteroli on nyt kunnossa

Startin avulla lähti painoa melkein 15 kiloa ja vatsakin pieneni reippaasti. Parasta oli, että pääsin lääkkeistä eroon. Lääkärikin ihmetteli muutosta vuositarkastuksessa ja päivitteli ”miten tuossa iässä joku onnistui vaihtamaan suuntaa”. Erityinen kiitos selkeistä ohjeista ja maukkaista ruoista.

Turvallinen maksu

Tutut maksutavat

100%
takuu

Mikael, N.

Pudotin yli 9 kiloa

Voin suositella Starttia, jos haluaa pudottaa painoa ruokavaliolla. On nimittäin äärimmäisen helppoa ja toimiva ohjelma. Pidin aina ruokaa ruokana ja vasta tän aikan tajusin mikä ero on, jos koostaa lautasen järkevästi. Ruoka voi antaa myös energisen olon!

Rami, V.

Vararengas hävisi vatsasta

Vuosia olen kasvattanut vatsan ympärille vararengasta ja vähän epäilin pääsenkö siitä enää eroon. Startin 8 viikossa sain niin hyvän alun, että uskon onnistumiseen kun jatkan tällä mallilla. Senttejä lähti reilusti yli 10 ja kiloja kanssa. Kiitos valmiista ohjeista!

Pekka, L.

Koko kehosta lähti rasvaa ja paino tippui 8,3kg

Halusin ottaa itseä niskasta kiinni ja laittaa painon nousulle stopin. Olen tiennyt, että muutosta pitäisi tehdä, mutta en ole vaan saanut tätä ennen aikaan.

Jälkeenpäin kun katson niin ei ole ihme, että kiloja on kertynyt viime vuosina. Olen syönyt päin prinkkalaa ja kroppa ollut ihan lukossa. Ei olisi ollut helppoa laihtuakaan ilman teidän apua.

8 viikon tulokseen olen erittäin tyytyväinen, sillä koko kehosta lähti rasvaa reippaasti ja paino tippui 8,3kg.

Olo on paljon itsevarmempi ja tyytyväisempi kehooni. Nyt tuntuu, että PYSTYN laihtumaan ja tavoitteena vielä saada viisi kiloa pois tällä mallilla.

Minna

Karistin 12,7 kiloa kuin itsestään

Liityin maaliskuussa 8 viikon Starttiin, jonka aikana karistin 12,7 kiloa kuin itsestään. Muutoksen huomasivat myös lapset – leikeissä oli mukana jaksavampi äiti, joka ei enää puuskuta muutamasta juoksuaskeleesta.

Terhi, S.

Tällä laihduin helposti -9,6kg

Tavoite oli 5kg, mutta haaveena oli 10kg, joten olen erittäin tyytyväinen lopputulemaan. Viimeisen kolmen vuoden aikana kertyneet kilot hävisivät lähes täysin 8 viikossa.

Milla, N.

Laihtuminen ei onnistunut ennen Starttia

Olen yrittänyt liikkua enemmän ja vähentää syömistä, mutta paino ei vain lähtenyt tippumaan. Välillä vaaka näytti puoli kiloa vähemmän, mutta se tuli aina takaisin. Tarvitsin apua ja siksi osallistuin Starttiin. Paino putosi yhteensä 7,7kg!

Turvallinen maksu

Tutut maksutavat

100%
takuu

Jos vielä mietit Startti 2.0-laihdutusruokavalion aloittamista, lue nämä asiakkaiden kommentit:

Jouni, R.

Startin takia piti uusia vaatekaappia

Startin avulla sain vatsaa niin paljon pois, että piti ostaa uusia paitoja ja housuja. Kiloja lähti yli 10 ja vielä on pudotettava, ja siksi jatkan tällä samalla mallilla eteenpäin. Tämä on ollut niin toimva malli, että olen suositellut sitä myös parille kaverille, joilla olisi varaa pudottaa yhtä paljon kuin itsellä.

Asko, O.

Epäilin voiko nettiruokavaliolla laihtua

En ole ennen nettikursseille tai ohjelmiin osallistunut. Siksi epäilin voiko nettiruokavaliolla laihtua ja onko ohjeiden seuraaminen mahdotonta tälläiselle teknisesti lahjattomalle. Tämä oli kuitenkin niin yksinkertainen, että jopa minä pysyin mukana koko 8 viikkoa.

Eila, F.

Makeanhimo ja napostelu tuli kontrolliin

Yksi (entinen) sokerihiiri täällä! Ennen tuli syötyä karkkia ja suklaata joka ilta, reippaasti. Viimeistään töistä palatessa autossa aukesi karkkipussi.

Vahvasti epäilin voiko millään ruokavaliolla tämä muuttua, mutta kyllä se vain muuttui! Seurasin startin ruokamallia ja ilmeisesti kehoa sen avulla tuli ravittua uudella tavalla niin, että pystyin pitämään näppini erossa karkeista.

Ei se himo täysin pois mennyt, mutta tuntuu että on nyt kontrollissa! Kerran viikossa voi hyvällä omatunnolla hieman herkutella, eikä näytä painoon enää vaikuttavan.

Painohan tästä muutoksesta lähti laskuun ja 8 viikossa putosi 7,5 kiloa.

Tatu, R.

Isoin muutos oli säännölliset ruoka-ajat

Varmaan viimeksi olen syönyt säännöllisesti koulussa. Sen jälkeen syöminen on ollut vähän miten ”kerkeää”. Aamupala jää usein välistä ja lounas saattaa venyä myöhään. Illalla ruoka on mitä kaupasta tulee napattua ja mitä kaapeista löytyy.

Tekosyitä tietysti ja tapa mihin olen jäänyt jumiin. Ei varmaan yllätys, että iän myötä painoa on päässyt kertymään.

Startin mainoksen näin ja lähdin mukaan. Isoin muutos oli säännölliset ruoka-ajat itselle. Ja tietysti enemmän tuli itse tehtyä ruokaa. Onneksi ohjeet sopi tälläiselle satunnaiskokille.

Painoa lähti 12-13 kiloa. Nyt koitan pitää kiinni tästä mallista.

Petri, P.

Lääkäri suositteli laihdutuslääkettä - onneksi kokeilin Starttia

Viimeisimmässä vuositarkastuksessa lääkäri suositteli laihdutuslääkettä, jos ei elämäntapamuutoksen tekeminen suju tai innosta.

En ole lääkkeitä vastaan, mutta en niitä mielelläni käytä jos ei ole pakko. Siksi sain tästä viimein tarvittavan motivaatioruiskeen tehdä vuosia nousseelle painolle, jota ihan rehellisyyden nimissä alkoi olemaan ihan liikaa.

Startin löysin, kun etsin ohjeita. Pidin siitä, että tässä keskitytään vain ruokavalioon aluksi ja liikuntaa voi ottaa mukaan vasta myöhemmin.

Osallistujia oli myös paljon, joten se loi turvaa, että en pistä rahoja mihinkään huijaukseen.

Yllätys oli kuinka simppeli ohjeistus oli ja uskon 100%, että siksi niin toimiva. Monilla tuntui putoavan paino jopa nopeammin kuin itsellä ja omiinkin lukuihin olen äärimmäisen tyytyväinen.

Yhteensä startin aikana lähti yli 16kg ja aion jatkaa tilaamillani 52 viikon resepteillä tätä matkaa. Tämän jälkeen ei ole paineita mennä lääkärin juttusille enää.

Sakke, L.

Välttelin lääkäriin menoa kuin ruttoa

Olen se suomalainen viisikymppinen mies joka ei ole koskaan mennyt lääkäriin kuin pakotettuna.

Varmaan taustalla ajatus et mieluummin en tiedä jos joku on vialla. Ja jälkeenpäin katsottuna niin tiesin kyllä ettei omat elintavat ole ihan parhaasta päästä. Vielä kun noita sukurasitteitakin on niin teidän mainos oli hyvä heräte ottaa itseä niskasta kiinni.

Mukaan lähdin asenteella, että tehdään nyt sitten kerralla kuntoon eikä peräännytä, tuli vastaan mitä tuli.

Ruokia ei itse tavallisesti tule tehtyä, nämä ohjeet onnistui kuitenkin minultakin. Ostoskori näytti hyvin erilaiselta kuin tavallisesti, hyvä niin!

Vatsassa muutos näkyi eniten ja työporukka siitä kuittaili, että mikä ihmeen dieetti on menossa kun mies kutistuu. Eipä se haittaa, työvaatteet meni jo kerran uusiksi ja kohta taas sama edessä.

Lääkäriinkin viimein meni arvot tarkistuttamaan ja ei kuulemma ole mitään hätää.

Turvallinen maksu

Tutut maksutavat

100%
takuu

Hae sivulta

Viimeisimmät artikkelit