Kevään viimeinen 8 VIIKON STARTTI ALKAA 1.5! TULE MUKAAN KAMPANJAHINTAAN NYT!

Katin tarina: “Lähti -10 kilogrammaa ja -18 senttimetriä”

Moni meistä tietää, että syömällä oikein paino putoaa, mutta se, mitä syö ja miten, on usein se haastavin.

Niin oli myös minulle.

Osallistuin 8 viikon Starttiin tammikuussa 2022 ja kahdeksan viikon aikana olen oppinut syömään oikein.

Tällä tarkoitan sitä, että milloin kannattaa syödä hiilihydraatteja, milloin proteiineja ja niin edelleen ja kuinka paljon on riittävästi.

Oppinut kaupassa nauttimaan kauppojen hedelmä- ja vihannesosastosta.

Jopa minun IBS-oireeni ovat hävinneet ja oloni on kaikin puolin loistava, vaikka matkaa tavoitteeseeni vielä on.

Olen kuitenkin oivaltanut tässä matkalla sen, että minun ei tarvitse muuttaa tapojani takaisin vaan voin jatkaa näin, jopa herkutella hyvällä omallatunnolla kun siltä tuntuu.

Karkkihylly ei enää houkuttele

Minä, entinen sokerihiiri en enää pysähdy kaupan karkkihyllylle. Enää ei tarvitse kotimatkalla hotkia suklaapatukkaa.

Makeanhimo on hävinnyt. Ja nyt jos ostan jotain makeaa, nautin siitä eri tavalla kuin ennen.

Nyt startin käytyäni en ole väsynyt ja jopa jaksan töiden jälkeen lähteä uloskin.

En ole edelleenkään himoliikkuja, mutta silti olen menossa tavoitettani kohti.

Ja se liikkumisen ilo tulee hiljalleen. Enpä olisi uskonut näin koskaan sanovani, mutta niin vaan kävi.

8 viikon Startin tulokset

Valmentajien tuki on ollut kannustava eikä moittiva. Mieltä askarruttaviin kysymyksiin saa vastauksen ja tuen.

Ateriamallit ja ohjeet ovat olleet loistavana tukena, ilman niitä en olisi jaksanut itse miettiä.

Alun jälkeen on ollut helppo siirtyä rakentamaan ruoka-aineiden avulla omanlaisia aterioita.

Ja itseään ei koe alempi arvoiseksi kiloineen.

Toki opittavaa on syömisessä edelleen ja matkaa siihen “ihannepainoon”, mutta startin aikana -10 kilogrammaa ja -18 senttimetriä.

En voi olla enempää kuin onnellinen jokaisesta kilosta ja sentistä. Ja se että avopuoliso on myös löytänyt matkassani muutosta omaan elämään.

– Kati Seppänen

Jaa artikkeli

Pudota painoa seuraamalla kotiruokaan perustuvaa ruokavaliota!

8 viikon Startti on suosittu painonpudotusruokavalio, jossa syödään tavallista jokaisesta kaupasta löytyvää ruokaa.

Valmista ateriasuunnitelmaa seuraamalla pudotat painoa – ilman liikuntaa.

Koe miten voit päästä ylimääräisistä kiloista eroon pelkästään syömällä ja saada pysyvän muutoksen ulkomuotoon.

Tilaa tänään ja säästä hinnassa 80 € – kampanjahinta päättyy sunnuntaina!

Ennakkoilmoittaudu seuraavaan 8 viikon Starttiin ja saat nämä edut

8 viikon Startti on suosittu painonpudotusruokavalio, jonka avulla pudotetaan painoa täysin ilman liikuntaa.

Seuraava ryhmä aloittaa 21.8. ja nyt kannattaa ennakkoilmoittautua mukaan, sillä….

Päivää
Tuntia
Minuuttia
Sekunttia

Jätä yhteystietosi ennen 27.7. torstaita, sillä sen jälkeen ennakkoilmoittautuminen suljetaan!

Huom! Ilmoittautuminen ei sido sinua mihinkään!

Lisää kirjoituksia tästä aiheesta

Hae sivulta

Viimeisimmät artikkelit